lauantai 21. joulukuuta 2019

Kohti kaupunkia

Kohti kaupunkia

Kuvahaun tulos haulle riisinviljelyNimeni on Andry, olen 18-vuotias ja koko elämäni olen asunut Keski-Madgaskarin maaseudulla, riisnviljelijä isäni, äitini ja kahdeksan sisarukseni kanssa. Lähin kaupunkimme on Marolambo. Mökkimme on huteraa tekoa ja myrskyjen jälkeen usein joudumme sitä korjaamaan. Haluaisin kovasti opiskelemaan suureen kaupunkiin ja matkustamaan ympäri maailmaa, mutta perheeni rahatilanne on huono, enkä välttämättä edes voi jatkaa ensi vuonna nykyistä kouluani. Kuulin kuitenkin kaukaiselta sukulaiseltani, että Antananarivossa on mielenkiintoista elää ja suurkaupunkimaista tunnelmaa. Saattaisin myös päästä yliopistoon siellä. 

Kuvahaun tulos haulle antananarivoMonien kuukausien mietinnän ja vanhempieni suostuttelemisen jälkeen, olen päättänyt vihdoinkin, että muutan Antananarivoon. Suosttuttelemista oli kaupungin suuruuden ja rikollisuuden takia. Mutta kun olin puhunut nykyisen opettajani ja kaupungissa ennen hetken työskennelleen isoäitini kanssa asiasta, he olivat varmoja että pärjään ja kertoivat vinkkejä asuinpaikan hankkimiseen. 
Seuraavana tulisi pohtia miten pääsen kaupunkiin.


Kuvahaun tulos haulle bussi afrikkaSain rahat kerättyä kokoon ja pakattuani tavarani. Edessä olisi monien tuntien bussimatka paahtavassa helteessä kohti tulevaa asuinpaikkaani. Matka kulki hitaasti ja töyssyisesti, mutta pitkän matkan jälkeen pääsin vihdoin kaupunkiin. Kaupunki oli upeaa katsltavaa. Kysyin apua löytääkseni putiikille, jossa isoäiini oli työskennellyt. Hän oli tullut hyvin toimeen omistajan kanssa ja vannonut, että kysymällä häneltä saisin joitakin töitä. Niin kuin sainkin. Saan työskennellä hänen apulaisenaan ja majoittua väliaikaisesti hänene luonaan. 

Kuvahaun tulos haulle university of antananarivoVaikka kaupunki on päältä päin kaunis, yöaikaan en liikkuisi ulkona. Kidnappaus- ja rikosaallot ovat pelottavaa ajateltavaa ja suojelen itseäni kaikin voimin. Työstäni ei paljon palkkaa saa, mutta nautin kuitenkin siitä ja kun olen työskennellyt tarpeeksi, minulla on rahat kasassa yliopistoa varten.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti