Agenda 2030 ja Madagaskar
Agenda 2030 on kestävän kehityksen toimintaohjelma. Pääsisältöön kuuluu 17 kunnianhimoista tavoitetta.
Yritetään saada aikaan ajattelutavan muutosta kehitysyhteistyöpolitiikasta sekä pohjoinen-etelä-vastakkainasettelusta laaja-alaisempaan kestävän kehityksen politiikkaan, jossa haetaan uusia yhteistyön muotoja ja kumppanuuksia.
Madagaskarin kannalta tärkeintä:
1. Ei köyhyyttä
-Madagaskar on köyhä maa. Bruttokansantuote on erittäin alhainen ja suuri osa väestötä elää alle yhdellä eurolla päiväss. Yli puolet väestöstä kertoo ammatikseen riisinviljelyn. Riisiä on kuitenkin lähes mahdotonta varastoida myrskyjen ja erilaisten luonnonolojen takia.
-Köyhyys tulisi poistaa, jotta perheillä olisi varaa kustantaa lastensa koulunkäynti ja turvata muun muassa ruoansaanti. Köyhyyden poistamisen ansiosta olisi enemmän korkeasti kouluettua väestöä, teollisuutta ja parempi terveydenhuolto.
-Madgaskar on oslataan myös rikas maa. Maa on täynnä erilaisia kaivannaisia, kuten metalleja, kultaa, öljyä sekä jalokiviä. Jos tämä osattaisiin hyödyntää, saataisiin vienti kasvuun ja köyhyyttä poistettua.
2. Sukupuolten tasa-arvo ja naisen aseman parannus
-Tytöt joutuvat päivittäin kohtaamaan erilaisia haasteita Madagaskarilla. Väkivaltaa, raiskauksia, lapsiavioliittoja ja esteitä koulutuksessa.
-Köyhyys ja ajattelumallit ovat suuri este kehityksen tiellä.
-Tavoite voitaisiin saavuttaa elinoloja parantamalla, rahallisella tukemisella tai maksuttomalla koulutuksella.
-Motivoituneista ja osaavista naisista olisi paljon hyötyä maalle. Lisää osaavaa työvoimaa, esimerkiksi kätilöinä ja opettajina, joiksi moni nuori tyttö haluaa.
3. Vedenalainen elämä ja sen suojelu
-Madagaskarilla ja sen vesistöissä elää paljon erikoisiamja eksoottisia eläimiä, joita ei elä muualla. Niitä tulee suojella, sillä niillä on vaarana kadota kokonaan.
-Maanviljely voi olla esteenä tavoitteen saavuttamisen tiellä, jos erilaisia kosteikkoja kuivataan tai muokataan.
-Tavoite voitaisiin saavuttaa merkkaamalla erilaisia vesistöjä suojelluiksi.
-Matkalijat ja erilaiset tutkijat, jotka matkustavat saarelle vesistöjen takia tupovat maalle tuloja.
4. Maanpäällinen elämä
-Madagaskarin luonto on ainutlaatuinen ja sen eliöstö on suureksi osin sellaista, jota ei tavata muualla maailmassa.
-Metsien raivaus maanviljelymaaksi on tavoitteen savuttamisen tiellä. Myös erilaiset myrskyt vaikuttavat.
-Metsiä ja maa-alueita tulisi merkata suojelluiksi ja erilaisiin luonnonkatasrofeihi tulisi varustautua paremmin.
-Luonto houkuttelee matkalijoita, jotka tuovat malle tuloja. Metsät ovat monien uhanalaisetn eläinten koti. Sademtesät ovt myös erittäin tärkeitä hiilinieluja ja ilmastonmuutoksen ehkäisyn kannalta korvaamattomia.
5. Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto
-Maan poliittisten levottomuuksien takia kehitys on hidastunut ja olot maassa ovat epävakaat.
-Syitä ovat hallitusten ja johtajien vaihtuminen yhtenään, yritetään saada aikaan suuria muutoksia, väkivaltaisuus ja levottomuus, presidentin vallan lisääminen.
-Maassa tulisi ottaa huomioon kaikkien mielipide, demokratian lisääminen, keskittyä nimenomaan parantamaan asukkaiden oloja. Tarvittaisiin yhteishenkeä.
-Kansalaisilla olisi turvallinen ja vahva olo kotimaassaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti